Eilen olikin syntymäpäiväni, Jiiiiii-hiiii täytin jo 32 vuotta ja se tuntuu olevan jo paljon.
Kävin aamulla kirppareilla ja tein joitakin ihan kivoja löytöjä. Koti matkalla sain päähäni hakea kaupasta Prinsessakakun ja lähteä lasten kanssa piknikille.
En alkanut sitä sen kummemmin järkkää vaan ihan silai helposti.
Lautaset laukkuun ja viltti ja pihalle meiningillä. Kakku maistui hyvälle ja kerrankin oli aurinkoa koko päiväksi.
Taitaa olla mulla hyvät välit yläkertaan kun kovasti toivoin aurinkoista ilmaa :)
Minulla on ollut ihmeen huonotuuri monena päivänä. Ensinnäkin lauantaina hajosi tietokoneeni mokkula ja ostin uuden. En saanut sitä sitten toiminaan. Eikä myöskään saanut asiakaspalvelun setä eikä laitehuolto, jonne soitin. Olin puhelimessa kaiken kaikkiaan kaksi tuntia, ilman mitään apua. Imurinjohto päätti samana iltana hajota.
Silloin päätin makaa loppupäivän vaan sohvalla ja syödä suklaata, se auttoi :)
No nyt on kuitenkin kone taas kunnossa...
Takaisin kirppistelyyn ja synttäripiknikkiin tai laitetaas kuvia näytille...
Olen nähnyt ennenkin näitä tauluja kirpparilla, mutta en ole niitä sitten ostanut.
Jostain syystä nyt nämä miellytti niin paljon, että ostin 5 eurolla ne kaikki. Muistaako joku teistä kenen tauluja nämä ovat ? Eihän nämä tietystikkään alkuperäisiä ole vaan valokopioita.
Jokaisella maalauksella on oma nimi.
Ylin on " Morsiammenryöstö"
Keskellä on " Kosinta" ja Alimpana on " Mustarastaan laulu"
Tauluissa on kauniit murretut ja hennot värit ja kehykset on kauniit kanssa.
Hakaniementorilta tuli ostettua kukkasia ja Hietsunkirpparilta löytyi tuo 30- luvun lasikannu. Maksoi hurjat 3 euroa.
Tykkään paljon sisustuskirjoista ja ne pitää olla Maalaisromanttisia ja valkoisia koteja. Kesä- Koteja kirjasta maksoin 2 euroa.
Sain eräältä myyjältä kaupanpäällisinä rohtoa. Se on haavan hoitoon tarkoitettua lääkettä joka on tehty siankärsämöstä ja viinasta. Saattaapi pikkasen kirvellä, kun sitä laittaa haavalle....
Ostin Basilikan Hakaniementorilta. Se onkinsitten oikein pensaankokoinen. Ei voi valittaa että olisi kitukasvuinen yksilö :) 3,50 euroa.
Mustikoitakin ostin litran hintaan 5 euroa.
Rappioromantiikkaa parhaimmillaan yhteensä 7 euroa
Kyllä Prinsessakakku maistui sitten hyvältä. Ensimmäinen piknikhetki tälle kesälle.
Yleensä tulee kesäisin melkein jokapäivä oltua jonkinmoisella piknikillä, mutta nyt sataa jatkuvasti vettä niin ei pääse.
Poikani oli huolissaan siitä ettei ollut ostanut lahjaa minulle. Hän ei ymmärtänyt että olen jo saanut suurimman mahdollisen lahjan. Lapseni on minun lahjani ja syy miksi elän. Hän täyttää päiväni ihanalla olemuksellaan, en muuta tarvitsekkaan.
Ja siinä istuu päivänsankari itse ruusumekossaan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti