tiistai 5. kesäkuuta 2012

JÄNNITYSTÄ ILMASSA

Taas ihanaan auringon paisteeseen herätty. Vaikka olen lomalla niin haluan nousta samaan aikaan auringon kanssa. Sängyssä on mukava loikoilla ja katsella taivaalle.
Herään aina ensimmäisenä, jos ei lasketa meidän aktiivista ja innokasta Pojua mukaan (kissaa).
Lomalla on ihana nousta sängystä oman mielen mukaan. Saatan loikoilla sängyssä vaikka tunnin, lueskellen lehtiä, kuunnellen musiikkia ja pohdiskellen tulevaa päivää.
Olen tänään hoitanut asioitani, ostanut muistikortin, laastareita ja herkkuja <3
Kohta on lähtö kroatiaan ja pitää olla mukana iso muistikortti, jotta saa räpsittyä paljon
kuvia.
Vielä on joitakin asioita hoidettavana ja sit olen valmis hyppäämään finnairin siiville. Oikeastaan se pakkaaminen on kaikista ahdistavinta, kun ei tiedä mitä kaikkea ottaisi mukaan, kun ei haluaisi ottaa paljoa, mutta silti sitä vaan kertyy ja kertyy...

Tänään aamulla aloitimme päivän terveellisellä aamiaisella Smoothiella, ai juku kun meinas kieli mennä mukana.


Luonnonjugurttia
Kaurahiutaleita
Mansikoita
Banaani
Sokeria

Siinä resepti tähän herkkuun















TOP 5 miksi (kesä)lomalla on niiiiiin ihanaa

  1. Saa nousta ylös milloin haluaa
  2. Voi järjestää aikataulunsa juuri niin kuin haluaa
  3. Saa valvoa myöhään
  4. Mökkeily, puistot, kirpparit, kahvilat ja terassit on parasta kesällä 
  5. Helsinki on paras kaupunki kesällä, tekemistä riittää vaikka joka päivälle
Mitä aina huomaat loman loputtua

  1. Loma loppuu aina liian aikaisin
  2. Suursiivous on edelleen tekemättä ja kaapit siivoomatta
  3. Muistat yhtäkkiä mitä kaikkea sinun piti lomalla tehdä ja ainakin puolet on tekemättä
  4. Loman loppupuolella alkaa jo ahristaa
  5. Olet unohtanut kaikki salasanat ja kadottanut työvuorolistat, joudut siis soittamaan työkaverillesi
KYLLÄ LOMALLA ON SIIS IHANAA :)


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti